ollaanko kavereita hilma?

mä näytän sulle mun jäljet

ne joista muille puhun mä en

teen sen tällee, 

mä huidon suuntaa huhuillen

mut enhän suinkaan 

oo mä suruinen

kun oon kasvanu 

keskellä enkelten

sieltä tuonne eteen 

outojen kaltaises luonteen

on ne joille oppis sanomaan en

ja nyt kun sulle koitin sanoa sen

tein sen kömpelön virheen

kävin viereesi nukkumaan yks ja kaks

ja sait mut huuliisi hukkumaan

sä etkö kuule nyt 

kun sanon mä en

sä etkö kuule 

kun mä sulle koitan sanoa sen

ollaan kavereita, hilma?

ihan vaan kavereita ilman

ilman että aletaan 

rakkautta vannomaan

ku mä oon koittanu sitä 

ei se pue mua ollenkaan

jokainen sana on parannusta jonka sulta saan

oot  nähny ihan kaiken

ja  sä seisot vielä siinä

sanot et meissä on ikuisuus 

mut ikuisuus ei riitä

pitelet aseita ja tähtäät, 

mut mä luotan ettet ammu

kun oot muualla,

jokainen solu huutaa

luokse saavu

vaikka käsi toista koskettas

niin meihin aina palaan

mä en haluu et on puolii, 

jotka pitäs toiselt salaa

ja kun viimeinenkin salissa, 

niin kaipaamaan se saa

ei oo enää sä ja mä 

vaan ne ja noi 

ja soitto jatkuu taas

ja yksi pieni vilkaisu voi muuttaa maailmaa

piirretään

etusormen päillä

toistemme kasvot ikkunaan

ihmetellään

onko tuo hahmo seinällä

sittenkään 

pelkkää sattumaa

kun yhtäkkii se 

katsoo meihin päin

ja me nähdään miten 

aurinko laskee 

sen taa

ja miten yksi vilkaisu 

tän laulun kirjoittaa

enhän mä tiennyt, että muutkin voi tuntea tällaista

luulin, että löytäisin sen

mutta mä löysinkin tän

uuden alun, 

ystävän 

ja vielä enemmän

miten nopeasti 

katoaakaan askelmerkit 

elämän

kun osuu siihen harhaan, 

jossa luulee, 

että selviää

mutta ei kai nyt sentään 

yksinään

siksi matkaan sun luoksesi mielen kuvilla

on olemassa päiviä, 

joina oot mun lähellä

ja päiviä, 

jotka sietäis haihtua 

pois jo mielestä

ja näkeehän sen katseesta, 

ettei sielläkään oo helppoa

kun noin vaan koitat kävellä 

läpi pienen pienestä 

neulansilmästä

aikansa on kaikella, 

siks nyt haluan mä kertoa

että mun sivuilla,

tänään kaikki piirrokset, 

ne kertoo sinusta

sitä tahtomatta vaan lähtee käveleen

kello on viittä vaille 

vittu mulla on siistii

et saa osotella mua 

ellet tuu tarjoo sytkärii

kello on puolen yön, 

ihailen, sul on siistii

en saa odotella sua 

ellet nimenomaan pyydä niin

hävettää olla näin allapäin 

mutrussa suutele mua

olisimpa sanonu tai pyytäny tai näyttäny

 ees jonkun merkin

Ja nyt oon alasti kotona 

ja kukaan ei kirjota 

ja kato jotain

eikä helpota ollenkaan kun ei saa 

sitä minkä pilaa

millään lauseil ei voi helpottaa totuutta

 piirrät kirjaimia 

sormella huurtuneeseen pintaan

sen tuntee, kuinka hän on 

täältä jo niin kaukana

istun vierees, mut voidaan hyvin olla 

kilpaa hiljaa

kun millään lauseil ei voi helpottaa totuutta 

mihin sydän viel ikävöi

katso, valot sokaisee 

mut jotain on kiinni mun kaulas

tiiät sen joka kuuntelee 

mut et minkä takia laulan

mihin sydän viel ikävöi 

ja mistä oon päässy jo yli

et tiiä kuka mua koski tai löi 

kuka sit sano et kaikki on hyvin

tiiät mun nimen ja miltä mä näytän 

millaisia puolia itsestä käytän

missä mä oon 

ja kenen kaa 

sen mitä päätän et annetaan

et tiiä minkä verran liikuttaa luvut 

kuka katsoo peilist ja ollaanko sujut

unohda mut, se käy

pyydän anteeksi 

siitä kuinka satutin

mä oon valmis nyt 

jos palaat takaisin

ja jos tuntuu, 

että näin on parempi

niin unohda mut, se käy

unohda

unohda mut, se käy

unohda

mun pääs on susta kuvia

 mä pelkään että unohdan

milt sun ääni kuulosti

miten sen voi hyväksyy, 

et jana joskus loppuu

kun yksi lähtee samalla

 ku loput vielä jää

vuodet ei tuo helpotusta niille,

 jotka ontuu

ikuisuus on pidempi kun pystyy ymmärtää