Mietin tänään sitä ensimmäistä kertaa vuosiin

Minulle jää 

kertomus

Joka muistuttaa

Elämääni

Minulle jää 

Ylleni 

satanut puiden pöly

Minulle jää

Salaisuus

Jota en 

Kertonut

 kenellekkään

Minulle jää 

Unet

Joissa peurat

Puhuvat 

en enää pelkää

Sä tiesit jo varhain liikaa

Sadut ei sua suojellu

Sateenkaaren päässä on multaa

Kerto pukkikin juopunu

Ja enkeli lapsien 

oli kaunis mut hiljainen 

Kun edellä veljien 

kuljit kengissä aikuisten 

Sun pitikin olla 

vanha jo nuorena

teit minusta sairaan

Hei älä säikähdä sun ääntä

Se kaikuu takaisin seinistä

Mulle sun laulu on kauneinta

Kuuntelen kuin tiikeri heinistä

Nään sinut kauneimpana lintuna

Ei häkin ovi oo suljettuna

Oot siellä omasta tahdosta

Mut jos sä päätät uskaltaa

mä jätin miehen, jätin naisen, jätin kissat, koirat, kaiken

Kauas se vie, tuo ruusuinen tie

Joka yhdessä maahan muurattiin

Teimme tien päähän 

talon niin sievän

Joka yhdessä yössä maalattiin

Johon yritin tehdä 

kotini

Anna mun mennä, 

anna mun mennä

Mä oven avaan, 

en henkeä saa

Anna mun mennä

En tänne kuulukaan

Mun koti ei oo täällä

Ymmärrän jos 

en anteeksi saa

Mutten tässä voi olla 

kauempaa

Meidän ruusuinen tie 

ei kauemmas vie

Liikaa sen piikit pistelee

Nyt luovuttaisin 

avaimen

hetken vielä jaksan olla hiljaa

 

sanon hiljaa puhelimeen

olen valmiina 

ei tarvitse kuin hakea

ja jään odottamaan lupaa

kulkea kaduilla 

näyttäen 

mihin kuulun 

ketä suojelen

allapäin kaupunki 

kietoutuu sumuun

hetken vielä 

jaksan olla hiljaa

allapäin kaupunki 

kietoutuu sumuun

kerran vielä 

milloin on kohta

olen usein pelännyt

että katoat 

niinkuin unessani 

juuri ennen kuin olisin saanut 

kaiken

aloittanut tarinan 

sen ainoan 

jota haluan kertoa