sä teit musta jonkun toisen

niin mä murruin ja kerroin kaiken

yöjuna syöksyi pitkin peltoa

mul oli aurinkolasit

 kyynelsuojana

ettet näkis kuinka vaikee
mun oli siinä alavuoteella
kantaa mun omaatuntoa

mä kuiskasin hiljaa

ootko sä hereillä

viissataa kilsaa ahtaassa hytissä

mietin polttavaa kysymystä

onko tää muka ystävyyttä

mä en tiedä miltä 

tuntuu olla 

oikeesti lähellä

en oo koskaan pitänyt 

paljasta sydäntä 

kädessä

ehkä en siis osaa olla enää 

sulle ystävä

mutta voiko liikkuvasta junasta 

hypätä

sä teit musta jonkun toisen

täydellisen kaksoisolennon

jolla vaan mun kasvot on

kaipaus ihmisen muotoinen

mä jäin kii 

kun löysit kirjeet mun

ja puhelimen pirstotun

kai säkin sen tiesit 

etten se ollut mä

sun viimeinen viesti

hanki elämä

täältä katkenneen linjan läpi

toivon et sul on kaikki hyvin

nyt pöly pеittää 

muistot meistä

mutta sä näät vielä unia 

rautateistä

vaikka mе ei koskaan päästy

 jäämerelle

jäi vain simpukankuori 

kämmenelle

sen sisällä laulu on loputon

vaikka poistaisitkin mun numeron

mun varjo pitää 

sun varjoa kädestä

vaikka me ollaan entiset ystävät

haluut tietää kuka oot ilman mua

siivet valmiina 

lähtee lentoon

jos tää on mitä tahdot

niin ei mulla oo 

vaihtoehtoo

kaikki jaettu vuosii ollaan

ja nyt sä kaipaat jotain

mikä on vaan 

sun omaa

haluut tietää

kuka oot

ilman mua

mut kun sä löydät 

uusii ystävii

ja tanssit niiden kanssa 

aamuun

kun sä käännät 

kaiken ympäri

viet ensikertaa kotiin 

jonkun muun

muista kuka oot

muista kuka oot

missä mun suuret unelmat on

mä hankin hienon uuden 

menopelin

ja meninkin aika lujaa

kaasu pohjassa lasettelin

melkein kokoajan 

vasenta kaistaa

kunnes kosautin kunnolla ojaan

en ollut tajunnu vakuuttaakkaan

lähdin kävelemään

löysin jotain

 kiinnostavampaa

missä mun suuret unelmat on

no ei ainakaan siellä

missä otetaan miehestä mittaa

suuren maailman

 valtateillä

voi luoja kuinka kaunis sä olit

glitchit täyttää sun kädet 

taas liikkeillä

sun pää heiluu ees taas

katse kääntyy tolppaan

tolpasta tolppaan

pysähtyy ja jatkaa,

 pysähtyy ja toistaa

otit kieleni suuhusi

puhuit kuin minä

teit mieleni muuksi

olin kuin siin ois ollut jotain

halleluja kuinka väärässä olin

voi luoja kuinka kaunis sä olit

sun maailma menee 

hetkeksi poikittain 

ja ääneti leikkaa 

suoraan sen läpi 

et halunnut jäädä 

mut et voinu muutakaan 

nyt maailmasta puuttuu kans jotain 

ja valo säteilee leikkuupinnoista 

et osannut lähtee enää,

 etkä voinu muutenkaan

pitääkö aina olla niin itsenäinen? 

keho oireilee kun pää 

kieltää sydämen 

emmä vaan osannut vittu yhtään päättää 

sä lähdit pois  

ja mulle jäi vaan tää 

heiluva pää 

sen takii ne ajattelee, et sä oot pahasta

mä tiedän hyvin, 

että sä et tee mulle hyvää

oon antanut anteeksi paljon, 

ja annan lisää

 

oon yrittänyt parhaani 

sut taakseni jättää

mut ilman sua kaikki täällä 

on helvetin tylsää

jos en sun kaa, 

niin mielummin yksinään 

miten oot niin kylmä, 

mut sun kosketus 

mua lämmittää

sun hajuveden tuoksu 

on kun hengittäis häkää 

mut jos lähdet, 

loppuiäkseni odottamaan jään

seitsemän kuolemansyntiä

sä olet pahempi 

kun yksikään niistä

seitsemän kuolemansyntiä

tahtomattani 

mun sydän lyö 

sun rytmissä

en pysty piilottamaan 

kyyneleitä poskilla

sen takii ne ajattelee, 

et sä oot pahasta 

ei kukaan muu täällä 

kun mä sua osaa lukea

ne opettelee aakkosia 

ja sä oot runoutta

ja sanoo ei, vaikka haluu sanoo kyllä

tunnen oudon tyhjyyden

ja tunnen lämmön

on vielä vähän matkaa tähtiin

mä olen onnellinen, 

että nähtiin

joo, mä voin olla hukassa

ilman mitään 

mihin palata

tää palapeli 

pala palalta

katoaa ja niin

taas

valo vaihtuu

yhä vaan oot siinä

ja pian tää loppuu

mm, mut se on yksi uni vaan

huomaatko miten uusi jatkuu?

huomaanko miten se tapahtuu?

kurotan mun käden

kurotan mun mielen

kurotan mun sydämen

ehkä se riittää

heräsin vierestä mut palasin kai uneen

puhu mulle, puhu

alota vaan jostain

sano mikä sattuu,

sanot sen tost vain

jos jätät ajelehtii

 niin me törmätään

siihen yöllä pimeessä 

kun käännytään

juoksen aina sun perään

ja kun mä saan kiinni 

herään

aina ku me kohdataan 

me revetään

irti

me revetään irti

ihan sama miten 

kunhan tosi kovaa

juostiin aina kohti jotain omaa

se joka päivä lensi kauemmaksi

tein unelmia 

alas ammuttavaksi

odotin talven, 

odotin vielä kevään

katoilla sanoin sen

en usko meihin enää

kiipesit alas maahan mun elämästä

aurinko nousi ja laski 

tämän tästä

myönnän, oon etsinyt sua toisista

mä toivon että olin sulle 

tän matkan arvoinen 

ja voit muistella mua 

kauniisti silti

vaikka nyt päädyttäs siihen

  

et päästetään irti

saanko mä perhosia aikaan enää sussa?

oon koittanu saada sut kertoon mitä

ajattelet musta

se miten sä mun syliin nukahdit

nyt sanot vaan 

et sä kyl soitat takaisin

mut saanks mä perhosia aikaan enää?

koska jos en

haluun takas mun perhoset

ollaanko kavereita hilma?

mä näytän sulle mun jäljet

ne joista muille puhun mä en

teen sen tällee, 

mä huidon suuntaa huhuillen

mut enhän suinkaan 

oo mä suruinen

kun oon kasvanu 

keskellä enkelten

sieltä tuonne eteen 

outojen kaltaises luonteen

on ne joille oppis sanomaan en

ja nyt kun sulle koitin sanoa sen

tein sen kömpelön virheen

kävin viereesi nukkumaan yks ja kaks

ja sait mut huuliisi hukkumaan

sä etkö kuule nyt 

kun sanon mä en

sä etkö kuule 

kun mä sulle koitan sanoa sen

ollaan kavereita, hilma?

ihan vaan kavereita ilman

ilman että aletaan 

rakkautta vannomaan

ku mä oon koittanu sitä 

ei se pue mua ollenkaan

jokainen sana on parannusta jonka sulta saan

oot  nähny ihan kaiken

ja  sä seisot vielä siinä

sanot et meissä on ikuisuus 

mut ikuisuus ei riitä

pitelet aseita ja tähtäät, 

mut mä luotan ettet ammu

kun oot muualla,

jokainen solu huutaa

luokse saavu

vaikka käsi toista koskettas

niin meihin aina palaan

mä en haluu et on puolii, 

jotka pitäs toiselt salaa

ja kun viimeinenkin salissa, 

niin kaipaamaan se saa

ei oo enää sä ja mä 

vaan ne ja noi 

ja soitto jatkuu taas

ja yksi pieni vilkaisu voi muuttaa maailmaa

piirretään

etusormen päillä

toistemme kasvot ikkunaan

ihmetellään

onko tuo hahmo seinällä

sittenkään 

pelkkää sattumaa

kun yhtäkkii se 

katsoo meihin päin

ja me nähdään miten 

aurinko laskee 

sen taa

ja miten yksi vilkaisu 

tän laulun kirjoittaa

siksi matkaan sun luoksesi mielen kuvilla

on olemassa päiviä, 

joina oot mun lähellä

ja päiviä, 

jotka sietäis haihtua 

pois jo mielestä

ja näkeehän sen katseesta, 

ettei sielläkään oo helppoa

kun noin vaan koitat kävellä 

läpi pienen pienestä 

neulansilmästä

aikansa on kaikella, 

siks nyt haluan mä kertoa

että mun sivuilla,

tänään kaikki piirrokset, 

ne kertoo sinusta

mihin sydän viel ikävöi

katso, valot sokaisee 

mut jotain on kiinni mun kaulas

tiiät sen joka kuuntelee 

mut et minkä takia laulan

mihin sydän viel ikävöi 

ja mistä oon päässy jo yli

et tiiä kuka mua koski tai löi 

kuka sit sano et kaikki on hyvin

tiiät mun nimen ja miltä mä näytän 

millaisia puolia itsestä käytän

missä mä oon 

ja kenen kaa 

sen mitä päätän et annetaan

et tiiä minkä verran liikuttaa luvut 

kuka katsoo peilist ja ollaanko sujut

unohda mut, se käy

pyydän anteeksi 

siitä kuinka satutin

mä oon valmis nyt 

jos palaat takaisin

ja jos tuntuu, 

että näin on parempi

niin unohda mut, se käy

unohda

unohda mut, se käy

unohda

mun pääs on susta kuvia

 mä pelkään että unohdan

milt sun ääni kuulosti

miten sen voi hyväksyy, 

et jana joskus loppuu

kun yksi lähtee samalla

 ku loput vielä jää

vuodet ei tuo helpotusta niille,

 jotka ontuu

ikuisuus on pidempi kun pystyy ymmärtää